Rakenteet ja materiaalit

Seurantalot on rakennettu eri aikakausina paikallisista, helposti saatavilla olevista rakennusmateriaaleista. Valtaosa taloista on tehty puusta, mutta suurimmat taajamien kaupunkien keskustojen taloista ovat kivirakenteisia. Vanhat, massiiviset puu- ja kivirakenteet ovat yleensä kestäneet pitkään.

Vanhaan taloon sopivien materiaalien löytämisessä osaavat neuvoa korjausrakentamiseen erikoistuneet suunnittelijat, maakuntamuseot tai paikalliset korjausrakentamisen keskukset. Vanhoja ikkunoita, ovia ja muita osia löytyy myös rakennusosien kierrätyskeskuksista.

• Hyvä korjausperiaate on, että vanhat rakenteet korjataan entisen kaltaisilla rakennusmateriaaleilla: Kivirakenteita korjataan kivipohjaisilla ja puurakenteita puu- tai luonnonkuitupohjaisilla rakennusmateriaaleilla.

Rakennuksen runko ja perustukset

Seurantalojen runko tehtiin yleensä hirrestä 1930-luvulle saakka. Hirren tilalle yleistyi sotien jälkeen niin kutsuttu rankarakenne sahanpurutäytteineen. Poltetun tiilen lisäksi taloja on muurattu betonitiilestä. Seurantalojen seiniä on myös valettu betonista, muurattu pölkyistä tai tehty pystyhirsistä sekä puuelementeistä. Moni seurantalo on tehty paikalle siirretystä vanhan riihen tai asuinrakennuksen hirsistä.

On tavallista, että seurantaloa on rakennettu useassa vaiheessa ja hirsirunkoon on tehty rankarakenteisia lisärakennuksia. Hirsirakennuksille on perinteisesti tehty luonnonkiviperustukset: nurkkakivet, kiviladelma, kiilatut tai muuratut perusmuurit. Kivien tilalla on käytetty myös betonipilareita, yhtenäinen betonisokkeli yleistyi vasta lautarakenteiden myötä 1940-luvulla. Perusmuurit ja kellarien seinämät voivat olla myös yhdistelmä edellisistä.

Puurakenteisten seurantalojen yleisin alapohjarakenne on ollut ns. rossipohja, kantava yksin- tai kaksinkertainen täytepohjarakenne. Vastaava rakenne on myös kerrosten välillä. Lattiarakenteiden täytteinä on käytetty mm. sammalta, olkia, turvetta, savea ja hiekkaa. Sahanpurutäyte yleistyi 1910-20-luvuilla. Puurakenteinen rossipohja säilyy terveenä vain, jos sen tuuletuksesta huolehditaan.

• Seurantalot on yleensä rakennettu kumpareelle siten, että sade ja sulamisvedet virtaavat talosta poispäin. Vuosien aikana noussut maanpinta saattaa aiheuttaa puisten ja muurattujen seinärakenteiden kostumisen. On tärkeää huolehtia pintavesien ohjaamisesta talosta poispäin.
  
  
• Lisälämmöneristyksen, salaojituksen ja perusmuurien vedeneristyksen suunnittelussa tulee hakea apua alan ammattilaiselta.

Julkisivut

Ulkovuoraus on tehty suojaamaan perinteisiä hirsirakenteita (myöhemmin rankarakenteita), pitämään lämpöä ja koristamaan rakennusta. Vanhojen puujulkisivujen laudoituksen, paneelityyppien ja koristeaiheiden mittasuhteet ovat oleellinen osa talon omaleimaisuutta. Vanha ulkovuori kertoo myös talon tarinaa, siinä saa olla näkyvissä ovien tai ikkunoiden muutoksesta johtuneita paikkauksia.

Perinteinen ulkolaudoitus on usein nykyistä paksumpaa lautaa, todennäköisesti lähiseudulla sahattu ja höylättyä. Lautavuoraus kiinnitettiin aluksi suoraan hirsirunkoon, myöhemmin yleistyi vuorauksen kiinnitys rimojen varaan. Vuorauksen alle saatettiin alun perin naulata tuohi ja myöhemmin tervapaperi. Tuuletettu ulkovuoraus yleistyi 1960-luvulta lähtien.

• Ikkunoita ja ovia ympäröivät verholaudat koristeaiheineen ovat tärkeä osa julkisivuverhousta.
  
  
• Julkisivujen korjauksissa tulisi aina käyttää entisen kaltaista laudoitusta.

^{Ulkovuoria korjattaessa on tavoitteena olemassa olevan ulkolaudoituksen ja listojen säilyttäminen mahdollisimman vähin muutoksin. Ulkovuorista korjataan vain vaurioituneet kohdat.}

Ulkovuoren maalaus

Seurantalojen ulkoseinät on maalattu perinteisin maalein, joita ovat keittomaali (punamulta ja keltamulta) ja pellavaöljymaali. Rapatut seinät on perinteisesti käsitelty kalkkimaalilla. Ulkoseinien maalauskäsittelyssä tulee käyttää perinteisiä maaleja ja toistaa aiemmin niillä tehty käsittely: keittomaalin päälle keittomaalia, öljymaalin päälle pellavaöljymaalia ja kalkkimaalin päälle kalkkimaalia. Uudempien 1960-luvulta lähtien yleistyneiden nk. lateksien eli alkydimaalien käyttö on osoittautunut ongelmalliseksi perinteisissä rakenteissa.

• Julkisivujen maalauksen suunnittelussa tulisi aina käyttää apuna asiantuntijaa, joka laatii kirjallisen ohjeen vanhan pinnan puhdistuksesta, maalaustavasta sekä työssä käytettävistä maaleista ja työvälineistä. 
  
  
• Rakennuksen värin muuttaminen on mietittävä huolellisesti ja siihen on oltava hyvät perusteet: asiantuntijan tutkimukseen perustuva ehdotus alkuperäisen värityksen palauttamisesta tai ammattilaisen laatima uusi värityssuunnitelma.
  
  
• Julkisivujen värin muuttaminen vaatii yleensä kunnan rakennusvalvontaviranomaisen toimenpideluvan.

Vesikatto

Seurantalojen perinteisiä vesikatteita ovat olleet päre, saumattu pelti, kattohuopa ja tiili. Sodan jälkeisenä pulakautena yleistyivät sementti- ja ruukkutiilen lisäksi asbestisementtilevyt. Peltikatto tehtiin 1950-luvulle saakka peltiarkeista ja maalattiin rakennuspaikalla. Erityyppiset huopakatteet ovat olleet käytössä 1800-luvun lopulta tähän päivään. Vanhassa seurantalossa on yleensä ollut sen historian aikana useita katemateriaaleja. Päre-, huopa- ja tiili- tai peltikatteet löytyvät useasta talosta päällekkäisinä kerroksina.

Katto on talon ”viides julkisivu”, johon kuuluvat myös räystäiden yksityiskohdat, listat ja erilaiset kannattajat. Vanha kate tulee ensisijaisesti korjata tai uusia entisen kaltaisena, sillä katon materiaali ja väri ovat tärkeä osa rakennuksen arkkitehtuuria.

Savi- ja sementtikattotiili, konesaumattu sinkitty teräslevy ja bitumihuopa eivät ole erikoistuotteita vaan edelleen yleisesti käytettyjä teollisuustuotteita. Tehtaalla valmiiksi pinnoitetut ja profiloidut peltikatteet ovat tulleet markkinoille 1970-luvulla seurantalojen rakennusvuosien jälkeen, eivätkä siksi ole suositeltavia perinteisten seurantalojen korjauksissa.

Räystäskourut ja syöksytorvet ovat tärkeä osa vesikattoa, ne ohjaavat sadevedet hallitusti katolta ja ehkäisevät julkisivujen vaurioitumista.

• Katon kunnossapito on ensiarvoisen tärkeää koko talolle, siksi sen kuntoa tulee tarkkailla vuosittain. Tyypillisiä vuotokohtia ovat kattojen taitteet, jiirit ja katolle tehtyjen piippujen ja muiden asennusten läpivientien pellitykset.
  
  
• Seurantalojen vesikatteiden uusimistöissä on syytä pitäytyä perinteisissä kattomateriaaleissa (bitumihuopa, saumattu ja sinkitty maalattava peltikate tai tiilikate)
  
  
• Ennen kateaineen muuttamista on vesikaton rakenteista syytä tehdä kuntotarkastus. Näin voidaan ennakolta arvioida paljonko alusrakenteiden ja puuosien korjauksia työhön liittyy.
  
  
• Kattomateriaalin muutoksesta on syytä olla yhteydessä kunnan rakennusviranomaisiin.

Ikkunat ja ulko-ovet

Rakennusaikaiset ikkunat ja ulko-ovet ovat tärkeä osa seurantalon usein muuten vaatimattomasti koristeltujen julkisivujen ilmettä. Vanhat ikkunat ja ovet ovat arvokkaita aikansa puusepäntyön taidonnäytteitä. Ne on tehty hyvälaatuisesta, valikoidusta puutavarasta ja ne ovat yleensä korjauskelpoisia. Kaikkein arvokkaimpia ovat salien suuret ikkunat.

Ikkunoiden lämmönpitävyydessä tärkein seikka on niiden tiiviys. Tärkeimmät vuotokohdat seinän ja karmin sekä karmin ja puitteiden välissä voidaan tiivistää.

Ikkunat ja ovet on perinteisesti maalattu pellavaöljymaalilla, joka soveltuu parhaiten myös niiden kunnostamiseen. Puuikkunat tulisi huoltomaalata ulkopuolelta viiden vuoden välein. Sään vaurioittamat ulko-ovet ovat yleensä kunnostuskelpoisia.

• Juuri koskaan kaikki ikkunat eivät ole yhtä aikaa uusimisen tarpeessa. Ikkunoiden pahiten lahovaurioituneet osat voidaan korvata puusepäntyönä.
  
  
• Jos yksittäisiä ikkunoita joudutaan uusimaan, uusiminen olisi tehtävä vanhan mallin mukaan kokonaan puurakenteisina.