Vuolenkosken Seuratalo

Suunnitteletko perhejuhlia, häitä tai vaikka jotakin muuta tilaisuutta, mutta tila on vielä  hakusessa? 

Vuolenkosken Seuratalo on arvokas, kulttuurihistoriallinen, mutta kuitenkin tämän päivän  vaatimukset täyttävä tila, niin juhlatilaisuuksille, erilaisille kokoontumisille, kokouksille kuin myös  vaikka harrastuksillekin soveltuva tila ympäri vuoden. Tämä aikoinaan savesta ja kanervasta  rakennetun talon juhlasali on suuruudeltaan n. 100 neliömetriä ja on mitoitettu 160 hengelle.  Juhlasalissa on myös korokkeella oleva näyttämötila. Keittiöstä löytyy puolestaan nykyaikaiset  suurtalouskeittiön koneet ja laitteet, kuten suurtalousastianpesukone, -uuni ja -liesi sekä runsaat  kylmäsäilytystilat. Tämä mahdollistaa suurempien tilaisuuksien tarjoilujen valmistamisen ja  säilytyksen. Mikäli tarvitsisitkin vain keittiötiloja, on niidenkin vuokraaminen yksistään  mahdollista. Vaikka tilojen vuokrahinnat eivät olekaan tähtitieteellisiä, vinkkaa Maaseutuseuran  väki seuran jäsenien saavan 25 prosentin alennuksen tilojen vuokrahinnoista. 

Kun juhlatila ja keittiötilatkin ovat varmistuneet, miettii tilaisuuden järjestäjä monesti, että mistä  ruokailu- ja tarjoiluastiat juhlaväelle? Vuolenkosken maaseutunaiset vuokraavat kahvi- ja ruoka astioita, mutta myös niin viinilaseja, kuohuviinilaseja, salaattikulhoja, jälkiruokakuppeja kuin myös  erilaisia ruoan valmistus- ja tarjoiluastioita. Vuokrattavana on myös pöytäliinoja ja pergolaattori  esimerkiksi. Vuokrattavista astioista ja pöytäliinoista soitto vain suoraan Maaseutunaisille: Liisa  Holmström 041-4445130. 

Tarkemmin löydät tietoa koko kylämme seuratalosta, sen historiasta, toiminnoista, vuokrahinnoista  ja tiloista talon omilta sivuilta Vuolenkosken Virrasta=  http://www.vuolenkoski.fi/fi/kyla/sisasivu/vuolenkoskenseuratalo

Seuratalon sivuilta löytyy myös  varauskalenteri. Eli rohkeasti vain tiedustelua maaseutuseuran postilaatikkoon  maaseutuseura@vuolenkoski.fi tai soitto numeroon 050 912 6858. 

Talon perustiedot

Rakennusvuosi 1886
Rakennuksen suunnittelija -
Huoneistoala m2 juhlasali noin 100 neliötä
Henkilömäärä 160
Kerrosluku 2 kerrosta, yläkerta ullakkotilaa


Tilojen vuokraaminen

Onko tila vuokrattavissa? Kyllä
Vuokraushinnat

Vuolenkosken Seuratalon vuokrahinnasto: 

  • salivuokra: ensimmäinen tunti 10 € jonka jälkeen alkavat tunnit 5€
  • kokousvuokra 3-4 h (sis. kahvinkeittomahdollisuuden): 40€
  • päivävuokra (keittiön käyttäminen sisältyy hintaan): 100€
  • keittiövuokra: 50€
  • viikonloppuvuokra (pe-su, siivous laskutetaan erikseen): 300€ (varausmaksu 50% etukäteen)
  • muut tilaisuudet sovitaan tapauskohtaisesti

Pöytiä ja tuoleja vuokrataan myös seuratalon ulkopuolelle: 

  • pöydät (200x80cm, yhteensä 12 kpl)    5€/2kpl
  • tuolit (kangasverhoiltuja, yht. 100kpl)   5€/10 kpl

Vuolenkosken maaseutuseuran jäsenalennus 25% vuokrahinnoista.

 

Vuolenkosken Maaseutunaiset vuokraavat astioita seuratalon tilaisuuksiin sekä talon ulkopuolelle.

Astiaston hinnasto

  • Kahviastiasto Arabia Forte (200 kpl)         10€/25kpl
  • Kahviastiasto Arabia Inari (100kpl)            10€/50kpl
  • Ruoka-astiasto Arabia Arctica (100kpl)      10€/25kpl
  • Ruoka-astiasto vanhaa Arabiaa (100kpl)   10€/50kpl

Astiastoon kuuluu lisäksi viinilaseja, kuohuviinilaseja, salaattikulhoja, jälkiruokakuppeja sekä erilaisia ruoan valmistus- ja tarjoiluastioita. Vuokrattavana on myös pöytäliinoja.

 

Lähiseudun palvelut ja etäisyydet

Vuolenkosken palveluihin voit tutustua täältä:

www.vuolenkoski.fi

www.visitvuolenkoski.fi

 

Onko käyttö ympärivuotista? Kyllä

Talon tilat

Sali 100 m²
Keittiö laitostasoinen keittiö
WC-tilat sisäwc:t

Palvelut ja varusteet


Keittiövarusteet

Hella
Jääkaappi
Pakastin
Tiskikone

Muut varusteet

Valkokangas