Kahvi-Kaisa

Kahvi-Kaisaa voi vuokrata yksityiskäyttöön. Vanha puutalo on todella lämminhenkinen ja luo juhliin rennon tunnelman. Tila sopeutuu mainiosti pieniin häihin, rippijuhliin, syntymäpäiviin ja muistotilaisuuksiin. Kahvi-Kaisa sopii erinomaisesti myös kokouskäyttöön.

Tietoa talon vaiheista

Kahvi-Kaisan talo rakennettiin alunperin Stensvikin tiilitehtaan työntekijöiden lasten kouluksi vuonna 1881. Alkuvaiheessa tehdas pestasi myös opettajan ja maksoi hänen palkkansa. Koulu toimi samoissa tiloissa 1940-luvulle asti. Rakennus on 1960-luvulta lähtien toiminut kahvilana.

Vuodesta 1992 lähtien Kahvi-Kaisa on toiminut Kivenlahti–Stensvik ry:n ja Hyökyvuoren Lapsiteatteri ry:n hallinnoimana Asukaskahvila- ja Teatteritalona. Kahvi-Kaisan pihapiirissä oleva toinen puutalo on alkujaan ollut lasten koulun opettajien asuntola, Stensvikin kartanon pehtorinasunto ja myöhemmin posti. Nyt jo vuosikymmenien ajan Postillassa ovat toimineet seurakunnan lastenkerhot ja tällä hetkellä siinä toimii päiväkoti Kotilo. Paikalla sijaitsi aiemmin myös Stensvikin kartanon navetta, jossa myöhemmin mm. majoitettiin Helsingin maa- ja merilinnoitusta rakentamaan komennettuja kiinalaisia sotavankeja (1914–17).

Talon perustiedot

Rakennusvuosi 1881
Huoneistoala m2 118
Henkilömäärä Päätuvassa on istumapaikkoja 32 ja kamarissa 24. Lisäksi irtopenkkejä.
Kerrosluku 1


Tilojen vuokraaminen

Onko tila vuokrattavissa? Kyllä
Vuokraushinnat
Vuokrauksen kesto Ma-Pe (arkena) La,Su (+joka päivä kesä-elokuussa)
Koko päivä (vrk) 190€ 250€
Puoli päivää (Max. 6h klo 10-20 välisenä aikana) 120€ 180€
Koko viikonloppu (pe-su klo 10 asti) 350€ 410€
Kokous (max. 3h sis. siivouksen) 120€ -

----------------------------------------------------------------

Kivenlahti-Stensvik ry:n ja Teatteri Hyökyvuori ry:n jäsenille alennusta vuokrahinnoista.

Lähiseudun palvelut ja etäisyydet

Kahvi-Kaisa sijaitsee Kivenlahden palveluiden välittömässä läheisyydessä.

Onko käyttö ympärivuotista? Kyllä

Palvelut ja varusteet

Tuolimäärä (kpl) Päätuvassa istumapaikkoja 32 ja kamarissa 24. Lisäksi irtopenkkejä.
Astiastomäärä (hlö) 50 hengen astiasto: lautaset, kahviastiastot, aterimet, kuohuviini-, viinilasit, juomalasit ja tarjoiluastiat.

Keittiövarusteet

Hella
Jääkaappi
Pakastin
Tiskikone